sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Good morning everybody


Minä täällä vielä porskutan ja jatkan tätä superdieettiä. Vielä olisi viikko jäljellä tätä ohjattua ja arvatkaapa mitä? en aio jatkaa extraan vaan koen, että olen tästä kuluneesta kuudesta viikosta saanut suunnan ja hyvän tukun ohjeita miten jatkaa painonpudottamista ilman superdieetin foorumia. En usko ohjeiden merkittävästi edes muuttuvan, sillä sen verran tiukkaa tuo dieetti on ollut muutoinkin. Niin ja aion kyllä palauttaa myös muut kasvikset ruokalistalle sillä tomaattien vastustamattomaan kutsuun olen kuluneella viikolla jo vastannut ja no uskon painoni edelleen tippuvan vaikka esimerkiksi niitä söisinkin. Niin kauan kuin syöt oikealla ruokarytmillä, terveellisesti ja harrastat säännöllistä liikuntaa kenen tahansa paino tippuu kyllä. Eli luovuttamismentaliteetista ei siis ole kyse.

Aamu aerobinen on nyt takanapäin ja 4,6 km tuli hölkättyä suurimmaksi osaksi. Kolme lyhyttä ja pientä kävelytaukoa piti ottaa koska sykkeet nousivat liiaksi ja tarjolla oli kunnon hengästyminen ja sen myötä maitohapot. Puntari näytti 85,4 kg joten 400 g on pudotettavaa ensi viikolle, jotta pääsen ensimmäiseen asettamaani välitavoitteeseen. Pitäisikö jo alkaa miettimään millä tuoksulla palkitset itseni ;) Varsin mukavalta tuntui myös huomata, etten enää ole merkittävästi lihava. Nyt mua saa vaan sanoa ylipainoiseksi :D

Lisätäämpä teille mukaan vähän luettavaa ja kuunneltavaa painonpudottamisesta...
http://yle.fi/radiosuomi/taustapeili/2012/01/patrik_borg_laihtuminen_lahtee_korvien_valista_3153552.html


1 kommentti: