maanantai 24. kesäkuuta 2013

Uusi dieetti ja jatkoa painonpudotukseen. Tämä on hyökkäys!

No niin, otetaanpa siis jälleen uusi dieettikokeilu käyttöön ja siirrytään Jutan superdieetistä Dukaniin.
Tilasin noin viikko sitten kirjan jossa tämän dieetin perusteellinen ohje löytyy dieetin aloittamiseksi ja läpikäymiseksi ja ohjeet luonnollisesti painon ylläpitämiseksi. Vinkiksi muille innostuneille, että kyseisen kirjan saa edullisimmin tällä haavaa cdon.comista hintaan 12,85€



Tänään on siis on ollut hyökkäyspäivä numero 1.
Ruokalistalla on siis ollut pelkkää proteiinia ja runsaasti vettä. Tänään on maistunut niin savustettu kala, paistettu kalkkuna, raejuusto ja herra Dukanin oman reseptin mukainen munalettu sekä annos rahkaa. Ruoat on huuhdottu alas rasvattomalla maidolla. Vettä on tullut juotua lähes 2 litraa ja vielä tässä illanpäälle sitä tulee siemailtua ja vieläpä mieluusti, sillä ulkona meitä jälleen hellii kaunis ja lämmin kesäpäivä. Wc on tullut tutuksi joten toivon mukaan kuona-aineet lähtevät liikkeelle :)

Laskeskelin myös oman aikatauluni painonpudottamiseksi tämän brittiläisen Dukan dieetti sivuston kautta.
Avautuvassa ikkunassa on oikeassa reunassa calculate your "true weight" johon voi vähän omia tietojaan syöttää, joiden perusteella saat oman painonpudotuskarttasi.

Omassa tavoitteessani hyökkäyspäiviä täytyy pitää kuusi, jonka jälkeen saan ottaa ruokavaliooni kasviksia ja siirrytään cruisailuvaiheeseen. Huomannette, että juhannus toi muutaman lisäkilon, joten lähtötilanne on korkeampi kuin pitkään aikaan :) Motivaatio on korkealla, tästä se lähtee kohti marraskuun neljättä päivää. :)





3 kommenttia:

  1. Tsemppiä!
    Täytyy varmaan itsekin googlettaa aiheesta, olen kuullut mutta en sen tarkemmin tätä dukania tunne. Vaihtelu voisi virkistää juttailun jälkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, tässähän kohta osaa nämä dieetit ulkoa, mutta siis toivonmukaan tämä olisi listan viimeisin :)

      Poista
  2. Kiitos vinkistä! Olin itsekin kuullut nimen, mutta en ollut ottanut enempää selvää. Nyt ihan puhtaasti hetken mielijohteesta tämän kimppuun. Onnistukaamme molemmat :)

    VastaaPoista