tiistai 19. maaliskuuta 2013

Pikkukalojen loppuraportti.

Möllerin pikkukaloja on nyt tovi ollut käytössä ja tosiaan meillä pikkuväki on hyvin innoissaan ottamassa tuotetta ja sitä pyydetään myös lisää. Maku on siis pikkumiehelle mieleen. Rakenne ja suutuntuma ei tunnu herättävän mitään negatiivista  :)

Vein testiksi liuskan myös työpaikalle maisteltavaksi. Valitettavasti aikuisten kannanotto kyseiseen tuotteeseen ei ollut yhtä estotonta ja innostunutta. Useampi mainitsi, että kalanmaksaöljy maistuu läpi ja hedelmäinen maku ei kykene sitä kokonaisuudessaan peittämään. Tuoksua moitittiin myös liian keinotekoiseksi. Lisäksi koostumus ja ulkomuoto herätti osassa hyvinkin negatiivisen reaktion.

Muutoin  esille nousi samoja huomioita kuin itsekin kokeilun alkumetreillä tulin havainneeksi. Pakkaus ja sen hinta myös tuntuvat vaikuttavan siihen mitä valmistetta kotiin ollaan hankkimassa. Aikaisemman postauksen asiasta voitte lukaista täältä.

Lopputulemaksi työkavereistani ne joilla itsellään on pieniä lapsia olivat valmiita kokeilemaan tuotetta aivan vaihtelun vuoksi. Käytössä heilläkin on aiemmin olleet kapselit.

Kokeilemisen arvoinen tuote kumminkin, jos haluaa ihan vaa vaihtelua ja avoin uusille jutuille :)

Lisää tuotetietoa löytyy www.moller.fi





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti