lauantai 5. tammikuuta 2013

Kaupoissa kiertelyä

Arki on jo ovella, joten lauantaiaamupäivä omistettiin yksinomaisesti minulle. Tykkään kierrellä kauppoja ja joo tosiaan tulee ehkä toisinaan ostettua ei niin tarpeellista. Nyt kuitenkin oli ihan asiaakin, koska kummipojalle oli ostettava ensimmäistä syntymäpäivää varten lahjukset. Mietin mitä kaikkea sitä voikaan ensimmäisenä syntymäpäivänä antaa ja niitä sitten toteutin. Ehkä meni yli, päätelkää itse ;)
Ensimmäinen ostos oli muumi lastenastiasto. Lastenastiastosta on itselläni omilta lapsuusvuosilta mukavat muistot, joten sellaisen muiston toivon kummipojallekin jäävän.

Toinen ostos oli ihan perusvaatetta body ja velourhousut



 Lopulta mietin onko jotain mitä voisin kerätä ja toisinaan ajan kuluessa ostaa ja siten tavallaan kertoa ajankulusta. Nuo kaksi edeltänyttä ostosta kun eivät välttämättä kestä ajankulkua. Kävelyreitin varrella huomasin sitten erään sisustusliikkeen myyvän muuttomyyntiä 50% alennuksella ja astuin liikkeeseen sisään. Siellä hyllyllä se minua odotti ainoana kappaleena ja googlailun mukaan noita aiheita on saatavissa vähän kaikkiin aiheisiin eli juuri sitä ajattelua, että voi jotakin täydentää ja kertoa tarinaa saajasta ja elämänvaiheista. Tämä pieni poikafiguuri lähtee lahjaa vielä täydentämään ja Willow Tree hahmoja voi ostaa lisää esimerkiksi täältä.


Ihmishahmon nimi on: Onnittelut, loistat niin kirkkaasti.


Loppuun vielä kuva joulukadun valoista. joululle sanotaan vuodeksi hyvästi huomenna kun vietämme kuusen kaatajaisia eli loppiaista.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti