lauantai 20. lokakuuta 2012

Hyvän onnen viikko ja lauantain shoppailureissu


Aloitetaan painopäivityksellä. Miinusta viikontakaiseen 500 g ja nyt perjantain lukema 84,6 kg. Vaihdoin perjantaiaamuun punnitsemisen, koska viikonloppuisin minulla on vähän löyhemmät syöntikuviot ;)

Viikko on kulunut nopsaan. Maanantaina sain tietää, että onni suosi lahjakorttiarvonnassa ja voitin raparperisydämen arpomana sadan euron lahjakortin footwaylle. Tulipa se oikeaan saumaan, sillä edessä häämöttävät niin ankara talvi kuin juhlat marraskuussa, joten monenlaisille kengille oli tilausta. Ostoksiini palaan myöhemmin jahka saan ne kotiin saakka.  Pidin kenkäostoissa kuitenkin enemmän lapseni kuin itseni puolta :D


Aamusta kävin pyörähtelemässä vähän kaupoissa. Olin edeltäneenä päivänä eksynyt Seppälän nettisivuille ja  sieltä muutama vaateparsi huhuili ihan just mulle. Aikanaan en voinut sietää Seppälän vaatteita, mutta viimevuosina minusta heidän mallistonsa on saanut uutta puhtia uusien ja monipuolisten suunnittelijoiden myötä eli jotenkin sieltä tätänykyä löytyy kaikkea mukavaa. No eilisen nettisurffailun siivittämänä kotiutin jälleen yhden mekon johon ihastuin sen nähtyäni nettikaupassa ja voi miten ihanalta se tuntui ja omaa silmääkin päällä miellytti. Mekko henkii 20 lukulaista tyyliä, joten asustelen sen sitten ajan henkeen. Postaillaanpa kaveriksi eri aikakausien 20 lukulaisia mekkoja ja muunnelmia.






 ja lopuksi vielä se Seppälän ostos :)

 Myöhemmin paljastellaan sitten mitä muuta sieltä tuli ostettua...

 


2 kommenttia:

  1. Ihana mekko. Tarvitsisinkohan minäkin uuden juhlavaatteen... ;)

    VastaaPoista
  2. Huomasinkin, etta voitit tuon lahjakortin :) Innolla odottelen mita tilasit seka mita muuta oot ostellut! :D

    VastaaPoista