sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Vesi ja sen juomisen vaikeus ja muita outoja tapoja.

Otsikko varmaan kertoo oleelisimman. Kaikessa nestemäisen nauttimisessa olen haastava tapaus.  Aterialla saan häthätää uppoamaan 1,5-2dl nestettä. Aamu ei tosin käynnisty ilman kahvia jota menee 1-2 kupillista aamun aikana ennen töihinlähtöä. Limppareita tai mitään hiilihapollisia juomia en voi juoda kuin pienehköin siemauksin. Sama juttu alkoholien kanssa, vuosi vuodelta kohti absoluuttisempaa suuntaa ;)

Vesi on painonpudotuksen kannalta aika oleellinen. Sillä käsittääkseni sillä saadaan aineenvaihdunta toimimaan ja ehkä se sitä näläntunnettakin vie pois.

Juomapullo siis tankataan töihin mukaan ja ainakin se 1 pullo on aamupäivän aikana saatava tuhottua, oiskohan se 0,5 litran pullo. Määrää ja juomistiheyttä sitten lisäämään. Luulen, että uppoaa mukavasti jos ajattelee millaista keliä on luvassa  (n+25) ja vaikka sisätöitä painankin niin ilmastointia, sellaista viilentävää versiota ei työpisteeltä löydy.

Kesälomalle sanotaan siis hetkeksi kiitos ja näkemiin ja huomenna herätyskello kalkattaa jo ennen kuutta, Hui! Mukavaa alkavaa viikkoa kuitenkin ja tsemppiä etenkin lomiltaan töihin palaaville.

Muoks**Pääsin tavoitteeseen ja iltapäivällä melkeen sen toisenkin sain tyhjättyä. Tuo määrä pitäis vaan kertoa kolmella.  :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti